Etusivu


Analyyttinen
Pakinoita ja Kolumneja Pohjois-Satakunnassa
2004-



Luontojuttuja
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa 200
4-


Poliittinen eläin
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa
2004-2008


Pyhimys
Simon Templarin jäljillä



Minä
Harri Helin pähkinänkuoressa


Lapsellinen mies
Valokuvia matkoilta




Päivitetty 2.7.2008 klo 11:45


Takaisin


Itsenäisyys 

Kansakouluaikoina pidin hernekeitosta yli kaiken. Ennätys oli 5 lautasellista yhdellä aterialla. Äiti joskus laittoi sitä painekattilalla, mutta ei mielestäni tarpeeksi usein. Syyksi hän ilmoitti sen, että isä ei tykkää hernekeitosta. Kun kysyin isältä syytä siihen, hän ilmoitti syöneensä hernesoppaa viisi vuotta yhtä päätä. Ensin armeijassa, sitten talvisodassa ja lopuksi vielä jatkosodassa. 

Söin viisi vuotta hernesoppaa yhtä päätä, oli ainoa mitä isäni sodasta selvin päin puhui. Olin tietysti lukenut Korkeajännityksiä ja muita sotalehtiä, joissa kerrotaan huimia sotatarinoita. Sellaisia tarinoita halusin kuulla. Tarinoita sankaruudesta. Hernesopan syönnin lisäksi isäni kertoi pelänneensä viisi vuotta. Siinä oli kaikki mitä sodankäynyt suomalainen mies halusi itsenäisyyden puolustamisesta ja sodasta kertoa. Armeijakaverin tavatessaan hän korkkasi Kossupullon ja laittoi lapset nukkumaan. 

Itsenäisyyspäivän lisäksi usein puhutaan myös itsepäisyyspäivästä. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole itsepäisiä, muuten vaan vaikeita ihmisiä. Eivät venäläisiä, eikä ruotsalaisia vaan suomalaisia. Ja suomalaistahan ei erota suomalaisesta kuin kaksi asiaa: Kuolema ja Poliisi, runoilija Jorma Ettoa lainatakseni. 

Itsenäisyyteen liittyvät myös presidentit. Tutustuin Suomen presidentteihin 10-vuotiaana. Kansakoulussa poikien voimistelutunnilla joku kirosi. Tämän takia kaikki jäivät jälki-istuntoon. Tai seisontaan. Jouduimme nimittäin seisomaan liikuntasalin aulassa kaksi tuntia asennossa ja tuijottamaan vastapäisellä seinällä olevaa valokuvariviä Suomen presidenteistä. 

Minun elinaikanani Suomessa on ollut vain yksi presidentti. Urho Kekkonen. Reikäsukkainen Manu oli tiukka kirstunvartija. Mara matkamies. Ja Tarja tarmokas nainen. Mutta presidentin nimi oli ja on Kekkonen. 

Kun naapurin kenraali esitti yhteisiä sotaharjoituksia Kekkonen sanoi, että mennään saunaan. Kun naapurin pääsihteeri kysyi tarviiko näin hyvien naapurien rajalla olla aitaa, Kekkonen kehotti ottamaan taas ja kohotti maljan ystävyydelle. Isäni söi hernesoppaa ja pelkäsi, että Suomi pysyisi itsenäisenä. Kekkonen saunoi ja joi, jotta Suomi pysyi itsenäisenä. Uusin historiantutkimus on paljastanut, että Karjalan palauttaminen oli lähempänä kuin luultiinkaan, mutta valitettavasti valta vaihtui ennen sitä naapurissa. 

Rautaa rajalle, huusi kansallissosialistiseen asuun pukeutunut mies 10 vuotta sitten naantalilaisen ravintolan ovella saksanpaimenkoira vierellään ja tervehti minua aatteelleen ominaisella tavalla. Hän on täysin harmiton, vakuutti ravintolan portsari minulle. Kuitenkin tiesin, että tämä entinen kansakoulun voimisteluopettajani oli puolustanut maataan polttamalla kommunistien kirjapainon. Se oli hänen tapansa puolustaa maataan. Vankilatuomion istuttuaan hän toimi yhtenä Naantalin monista matkailunähtävyyksistä. 

Suomalaiskansalliseen tapaan en Suomessa kaipaa suomalaisia. Mutta heti kun astun ulkomaille, asia on päinvastoin. Olin Rhodoksella 80-luvun loppupuolella. Saaren pääkadun varrella oli suomalainen ravintola. Koko ravintola oli sinivalkoinen ja Suomen lippuja liehui joka puolella. Pauligin Juhla Mokka, Maksalaatikko, Lihapullat, Lahden olut oli kirjoitettu kadun varressa olevaan kookkaaseen liitutauluun. 

Ei voi olla totta, ajattelin. Eikö suomalainen selviä yhtä viikkoa ulkomailla ilman suomalaista ruokaa ja juomaa ja muita suomalaisia. Ei selviä. Loppuviikosta istuin itsekin suomalaisessa baarissa. Emma-nimisessä vanhemman väen tanssipaikassa en sillä reissulla poikennut. 



Takaisin