Etusivu


Analyyttinen
Pakinoita ja Kolumneja Pohjois-Satakunnassa
2004-



Luontojuttuja
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa 200
4-


Poliittinen eläin
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa
2004-2008


Pyhimys
Simon Templarin jäljillä



Minä
Harri Helin pähkinänkuoressa


Lapsellinen mies
Valokuvia matkoilta




Päivitetty 17.1.2012


Takaisin


Koiruuksia

Inhottava vastenmielinen olento, karvalutikka, koirankuonolainen, mittelinpentu, itse ihanuus,
Piiparinen, Piipa, Pipa – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikilla edellä mainituilla nimillä olen
kutsunut Mittelspitziäni eli saksanpystykorvaani.

Kävin viikonloppuna mökillä. Olin saunassa, kun koirani sieppasi alushousuni ja juoksi pitkin
metsää kalsarini suussaan eikä suostunut millään tuomaan niitä minulle. Aina kun lähestyin
koiruliani, hän säntäsi juoksuun ja minä kirmasin munasillani perässä. Mitä tehdä moiselle
olennolle, jolla jatkuvasti on koiruudet mielessä? Lopetuspiikki olisi hänelle aivan liian lievä
rangaistus ja myös liian helppo ratkaisu minulle.

Koirani täytti syyskuun puolivälissä yhden vuoden. Ennen kesää hän oli jo sisäsiisti sekä osasi yhtä
ja toista. Kesämökillä vapaana olo, monttujen kaivelu, vesimyyrien pyydystäminen sekä seurustelu
Manta-koiran kanssa ovat saanet hänet unohtamaan kaiken jo opitun. Lisäksi koiruuteni uskoo
kesän aikana saaneensa ylennyksen laumamme johtajaksi.

Asun Poppelikadulla 1979 valmistuneessa betonielementeistä tehdyssä talossa. Kun tulin töistä
kotiin yhtenä päivänä, löysin keskeltä sänkyäni pikkulapsen nyrkin kokoisen betonin palasen.
Tutkin kattoa ja seiniä, mutta mistään ei näyttänyt pudonneet moista sementtimöykkyä. Sitten
menin keittiöön. Joku oli kiivennyt ensin keittiön tulille ja siitä pöydälle sekä ottanut ikkunalaudalla
olleesta astiasta palan Berliinin muuria ja kantanut sen sänkyyni. Saksanpystykorvallani taisi olla
koti-ikävä.

Syyskuun alussa Tampereen Keskustorilla oli Tulevaisuuskylä –tapahtuma. Olin siellä yhdessä
jurtassa ohjaamassa lapsia jäteonginnassa – siis lajittelemaan jätteensä oikeaan keräilyastiaan.
Piiparinenkin oli siellä. Hän olikin varsinainen vetonaula, jolla houkuttelin lapsia telttaamme.
Jätteiden onginnan sijaa kutsuin heitä katsomaan Jurtta-Hurttaa. Ja siinä sivussa tuli annettua
ympäristövalistusta.

Ennen Piipaa minulla oli Maija. Hän oli ensimmäisiä hännällisiä Corgeja Suomessa. Maija oli
itsepäinen, kuten naiset yleensä. Minulla oli tuohon aikaan kesämökki vuokralla Vesilahdella.
Maijalla oli tapana mennä naapurin tontille eikä hän suostunut tulemaan luokseni vaikka huusin niin
paljon kuin kurkusta lähti: Maija! Tänne! Tule! Heti!

Maijalla oli onneksi yksi heikkous. Hän tykkäsi saunomisesta ihan hirveästi. En koskaan
houkutellut koiraa saunaan vaan koiruli livahti aina oven auetessa sisään ja asettui lauteille
löylynheittoa odottamaan. Kun Maija ei huuteluistani huolimatta tullut naapuritontilta pois, niin
avasin aivan hiljaa saunan oven ja raketin lailla koira syöksyi kylmän saunan lauteille istumaan.
Piiparisen kohdalla en vastaavaa heikkoutta ole valitettavasti vielä löytänyt.

Takaisin