Etusivu


Analyyttinen
Pakinoita ja Kolumneja Pohjois-Satakunnassa
2004-



Luontojuttuja
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa 200
4-


Poliittinen eläin
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa
2004-2008


Pyhimys
Simon Templarin jäljillä



Minä
Harri Helin pähkinänkuoressa


Lapsellinen mies
Valokuvia matkoilta




Päivitetty 2.7.2008 klo 11:45


Takaisin


Nuoruus 

Oi kultainen nuoruus, lauloivat Aikamiehet 1970-luvulla. Vanhoista äijistä koostunut kuoro tuskin enää muisti nuoruudesta muuta kuin ne parhaat muistot. Muisti kun on valikoiva ja hyvä niin.  

Aika nuojuuden, se oli uusuinen, mumisi edesmennyt Juice Leskinen 10 vuotta myöhemmin nuoruutta haikailevassa laulussa Se oli jautaa. Mutta oliko nuoruus oikeasti rautaa? Olivatko ne tunteet niin vahvoja uskalsiko niitä näyttää? Saiko edes suukkoja, josta melkein sai… 

Itse en omaa nuoruuttani kaipaa. En muista nuoruudesta muuta kuin finnit ja epävarmuuden. Tai ehkä en halua muistaa sitä surkeuden aikaa, kun en ollut vielä löytänyt itseäni ja tyyliäni. Omassa sarjassaan voi olla maailman mestari, vaikka muissa sarjoissa ei pärjäisikään. 

Parhaita nuoruuskuvauksia on mielestäni Mikko Niskasen Käpy selän alla vuodelta 1966. Kyseisessä elokuvassa Pekka Autiovuori, Kirsti Wallasvaara, Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi ovat nuoria. Tai ainakin näyttelevät nuoria. Oma elämäni oli samanlaista harhailua, oman itse etsimistä ja löytämättä jättämistä. 

Elokuvassa etenkin Autiovuorella niin sanotusti tökkii koko ajan. Mikään ei onnistu varsinkaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Elokuva loppuukin Pekka Autiovuoren sanoihin: Sanotaan, että elämä on nuorena parhaimmillaan. Kuinka hiton vaikeeta vanhana mahtaa ollakaan. 

Onneksi Autiovuori oli väärässä. Vanhana ei ole vaikeaa. Katsoin vanhaa luokkakuvaa. Kuvassa on lauma harvinaisen rumia ja epämääräisiä tyyppejä. Nyt kun törmään heihin TV:ssä, lehdissä tai kadulla, kaikki ovat jotenkin ihmisen näköisiä ja ihanan itsevarmoja. Oikeita ihmisiä. 

Kauneus on paitsi katsojan silmissä, myös siinä, että ihminen löytää itsensä. Oman sarjansa, jossa on maailman paras. Tämä itseluottamus ja varmuus on se, mikä näkyy ulospäin ja mikä tekee hyvän näköiseksi. Turkki kiiltää ja silmissä on kirkas katse, sanoisi joku eläinharrastaja. 

Missä oot Vicky Lee, lauloi Mikko Alatalo ja jatkoi pohdinnalla siitä, miten pääsisi suhteeseen enempi intiimiin. On sanottu, että elämässä on seuraavia vaiheita: Ensin toivoo, ettei tule housuun. Sitten toivoo pääsevänsä tekemisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sitten tekevänsä töitä ja hankkivansa rahaa. Lopulta taas toivoo, ettei tule housuun. 

Biologisessa opetetaan, että yksilö on olemassa vain yhtä tarkoitusta varten: lisääntymistä. Lisääntykää ja täyttäkää maa, sanotaan sanassa. Biologisessa mielessä lajin tehtävä on tuottaa itsensä kaltaisia lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä ja turvata niiden elinolosuhteet. Raamattu ja biologian oppikirja ovat ehkä hiukan yllättäen tästä asiasta samaa mieltä. 

Onko nuoruus lisääntymisen puutteen tuskaa ja vanhuus sen unohtamista? 


Takaisin