Etusivu


Analyyttinen
Pakinoita ja Kolumneja Pohjois-Satakunnassa
2004-



Luontojuttuja
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa 200
4-


Poliittinen eläin
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa
2004-2008


Pyhimys
Simon Templarin jäljillä



Minä
Harri Helin pähkinänkuoressa


Lapsellinen mies
Valokuvia matkoilta




Päivitetty 20.6.2010 klo 20:56


Takaisin


Suhteellista

Suomen mielenterveysliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti oli marraskuun lopussa puhumassa Ikaalisten kylpylässä järjestetyssä tilaisuudessa. Pirkko painotti sitä, että jokainen ihminen tarvitsee vähintään kuusi ystävää eli arkunkantajat.

Kysyin häneltä näistä  nykyajan Facebookeista, Twittereistä, Qaikuista ja Joukuista; eivätkö nämä nykyajan sosiaaliset mediat ja niiden ihmissuhteet riitä? Eivät ne ole oikeita ihmissuhteita, vastasi Pirkko painokkaasti. Olen itse pohtinut näitä Facebook-juttuja sekä työ- että vapaa-aikana. Minulla on Facebookissa tätä kirjoitettaessa 122 ”kaveria”. Mutta kuinka moni näistä on oikea kaveri, henkilö johon luotan, joka auttaa minua hädän hetkellä?

Facebook-suhteeni alkoi sillä, että jouduin vuosi sitten firmamme viestintävastaavana kirjautumaan Facebookiin työaikana työkoneella. Pian minulla oli 50 ”kaveria” koossa. Mielestäni nämä kaikki 50 ensimmäistä kaveruutta ehdottanutta olivat ns. hyvän päivän tuttuja, mutta eivät mitään oikeita kavereita.

Muutama kaverinikin ehdotti, että vahvistan kaveruutemme Facebookissa. Kerroin, että suojellakseni heitä en vahvista virallisesti tuntevani heitä. Jos joku vainoaa minua, niin hän näkee ketkä ovat kavereitani ja vainoaa ehkä heitäkin.

Jossain vaiheessa näitä  ”kavereita” oli jo niin paljon, että otin listalleni oikeitakin kavereita. He sulautuvat nyt massaan, eikä kukaan tiedä kuinka läheisiä oikeasti olemme. Jotkut myös keräävät ”kavereita”. Minäkin olen saanut vahvistuspyyntöjä joltain, jotka ovat tuttuni tuttuja. ”Kaverien” määrällä näköjään kilpaillaan. Jotkut myös pyrkivät keräämään kaverilistaansa mahdollisimman paljon korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Tätä kautta yritetään todistella omaa merkittävyyttä.

Palataan Pirkkoon, arkunkantajiin ja Naamakirjatuttuihin. Tilanne alkaa karrikoidusti olla se, että isä on kotona omassa huoneessaan ja chattailee Naamakirjassa ”kavereittensa” kanssa. Äiti on naapurihuoneessa ja perheen lapset omissa huoneissaan mesettämässä ”kavereittensa” kanssa. Sosiaaliset suhteet ovat siis kunnossa vai ovatko? Eivätkö muut perheenjäsenet ole se oikea, todellinen sosiaalinen suhde, jonka kanssa pitäisi puhua asioista?

Ehdotin Pirkolle vielä  Suomi 24:ää sosiaaliseksi suhteeksi, jossa on todellisia ihmisiä, mutta hän ei hyväksynyt sitäkään. Ihmiset luovat keinotodellisuuteen keinoihmisiä, joiden kanssa on keinosuhde.

Minusta Suomi 24 on keino, hevonen, jolla ratsastaa toisen todellisen ihmisen luokse. Voin toki luoda vaikka minkälaisen profiilin ja kirjoittaa puuta heinää itsestäni, mutta entä sitten kun tulee live-tapaaminen? Rehellisyys maan perii tässäkin asiassa.

Minulla on kaksi vuotta kestänyt hyvä seurustelusuhde, joka alkoi Suomi 24:n kautta. Kaikki on suhteellista! 


Takaisin