Etusivu


Analyyttinen
Pakinoita ja Kolumneja Pohjois-Satakunnassa
2004-



Luontojuttuja
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa 200
4-


Poliittinen eläin
Kirjoituksia Pohjois-Satakunnassa
2004-2008


Pyhimys
Simon Templarin jäljillä



Minä
Harri Helin pähkinänkuoressa


Lapsellinen mies
Valokuvia matkoilta




Päivitetty 2.7.2008 klo 11:45


Takaisin


Tunnustuksia 

Matkaan vaan kun kuljen nyt, suuntaa vaan en kysellyt rallatteli Lasse Mårtensson kultaisella 60-luvulla. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike, filosofoi bernsteinilainen presidentti saman asian parikymmentä vuotta myöhemmin. 

Itse olen eräänlainen Reissu-Lasse presidenteissä pysyäkseni. Lähden aina ilolla kotoa, mutta yhtä kiva sinne on aina tulla. 

Newyorkilaisten metromatkailua tutkittiin. Tutkimustulokset olivat yllättäviä. Ennakko-oletus oli, että ihmiset kärsivät jopa tunnin pituisista kotimatkoista ruuhkametrossa. Toisin oli. Ihmiset nauttivat omasta rauhasta ja ajasta, vaikka paikka oli julkinen ja ympärillä iso liuta ihmisiä. 

Pakko tunnustaa: Minun laitani on samoin. Hyppään aamulla Ikaalisista Tampereelle menevään pikabussiin. Aamu menee aatellessa ja päivän lehteä lukiessa rattoisasti ja pian olenkin jo perillä. Usein liian pian. Omaa aikaa on nykyään niin vähän. 

Paluumatkalla istun itsekseni tai juttelen jonkun tutun kanssa. Torkun tai virkun tai katselen kaunista syyssäätä. Töissä pomo pompottaa. Ja kun avaan kotioven, niin muija ja mukulat ovat kimpussani. Isi lähdetään pyöräilemään, isi tehdään sitä ja tehdään tätä. Voisitko laittaa ruokaa, käydä kaupassa, viedä roskat… on tavallinen tervehdys kotiintulevalle puolisoltani. 

Mutta bussissa olen oman itseni herra ja päätän mitä teen. Tai sitten en tee yhtään mitään ja nautin tekemättömyydestä. On ihanaa olla keski-ikäinen mitääntekemätön mies! 

Kun nyt on alkuun päästy, niin täytyy tunnustaa myös yksi tapaus kouluajoilta: Vein kerran kouluun elävän kyyn pullossa, jotta biologian opettajani laittaisi sen tyhjään akvaarioon elätiksi. Iltapäivällä törmäsin toistamiseen biologian opettajaani ja kysyin mitä kyylle kuuluu? Opettajan mukaan kyy ei syö vankeudessa ja kärsisi julkisesta terraarioelämästä. Asian näin ollen opettaja oli kaatanut pulloon formaliinia ja säilönyt kyyn koulun kokoelmia varten. 

Tässä vaiheessa epäilykseni heräsivät ja kysyin, mistä formaliinipullo on peräisin. Sieltä yläkaapista, oli vastaus. Isäni oli aiemmin syksyllä ostanut silakoita torilta ja niiden mukana pussissa oli kilkkejä, sellaisia jonkin sortin äyriäisiä tai nilviäisiä tai mitä sitten ovatkin. Olin ottanut koulun pullosta formaliinit, että saan kilkit säilöttyä sillipurkkiin huoneeni nurkkaan. Tilalle olin laittanut vettä. 

Menin biologian opettajani kanssa kokoelmahuoneeseen ja siellä kyy ui ympäri pulloa. Selitin pullonkorkin olevan hauras ja formaliinin tehoaineitten haihtuneen taivaan tuuliin. Selitys upposi opettajaan kuin kuuma veitsi voihin. Näin ainakin silloin uskoin. Kaivoimme jostain esiin pirtupullon ja kyy kuoli alkoholimyrkytykseen. 

En tiedä kuinka suuri rikos formaliinin lainaaminen oli. Aikaa on kulunut sen verta paljon, jotta rikos on jo vanhentunut. Enkä tiedä jäikö kouluni loppujen lopuksi tappiolle vaihtokaupoissani. Kilpikonnani Vilman kuoret ovat tänäkin päivänä nähtävillä kokoelmahuoneen kaapissa. Samoin kuin mummoni kananmunan muotoinen ja melkein kokoinen sappikivi, joka sekin päätyi kouluni kokoelmiin.  


Takaisin